Maailma muuttuu energiatehokkaampaan suuntaan

Ihmiset kaikkialla maailmaa ovat havahtuneet ympäristöön heikkoon tilaan. Uusliberalistinen talousjärjestelmä, joka nojaa yksinomaan luonnonvarojen kertakäyttöön mahdollisimman suurien voittojen toivossa on tulossa hitaasti tiensä päähän. Ihmiset ovat alkaneet etenkin länsimaissa vaatimaan ympäristöystävällisempiä ratkaisuja. Erityisesti ympäristöystävällisyys näkyy ruuassa ja muussa kulutuksessa, mutta nykyään myös rakentamisessa ja rakennuksissa.

Suomessa pyritään yhä enemmän rakentamaan ympäristöystävällisemmin ja erityisesti matalaenergiset tai niin kutsutut passiivienergiatalot ovat tulleet suosituiksi. Rakentamisessa hyödynnetään nykyään enemmän myös uusiutuvia rakennusmateriaaleja. Toisaalta ympäristöystävällinen rakentaminen on Suomessa kuitenkin vielä lapsen kengissä. Monet rakennusyhtiöt pyrkivät markkinoimaan tuotteitaan ympäristöystävällisimpinä kuin ne välttämättä ovat sillä paine tehdä asiakkaisiin vaikutus on suuri. Rakennuksen ympäristöystävällisyyttä ei näy ulkopuolelta, eikä esimerkiksi rakennusmaateriaalien laatua voi kovinkaan helposti arvioida, jos ei ole ammattilainen tai perehtynyt rakentamiseen.

Yksilöt voivat tehdä omia valintoja

Yksilöt ja kuluttajat voivat kuitenkin vaikuttaa rakentajiin vaatimalla ympäristöystävällisempiä ratkaisuja. Monet kuluttajat ymmärtävät nykypäivänä, että ympäristöystävällisempi rakennus tarkoittaa rakennusta, joka kestää käyttöä yli 100 vuotta, eikä rakennus, joka rakennetaan halvoista, mutta ”ympäristöystävällisistä” materiaaleista, jotka eivät kestä käyttöä kahtakymmentäkään vuotta.

Tosiasia on, että maailmassa on käynnissä erittäin paljon ympäristölle hyvin haitallisia suuria rakennusprojekteja. Hyvänä esimerkkinä voidaan ottaa esimerkiksi vuoden 2022 jalkapallon MM-kilpailuiden stadioneiden rakentaminen, Myös monet suuret kasino keskittymät keskellä kuumaa aavikkoa ovat rakennettu ympäristöä kuluttavalla tavalla. Tämä on johtanut siihen, että monet valveutuneet ihmiset pelaavat mieluummin nettikasinoilla kuin matkustavat suuriin kasinokeitaisiin. Monet nettikasinot, kuten Kalevalakasino ovat palveluiltaan täysin kivijalkakasinoiden veroisia.

Monet ihmiset ovatkin ymmärtäneet tutkia asioita pintaa syvemmältä ja muuttaneet esimerkiksi omaa kulutuskäyttäytymistä. Näin ihmiset tuntevat olevansa enemmän itse vastuussa omista valinnoistaan ja pääsevät vaikuttamaan asioihin suoraan. Vaikka ympäristöystävällisyys ei ole lyönyt vielä läpi kehitysmaissa, voivat länsimaiden asukkaat vaikuttaa suuresti siihen kuinka ympäristöystävällisiä palveluita tuotetaan. Paras tapa on äänestää jalkojen lisäksi myös omalla kukkarollaan. Vaatimalla esimerkiksi laadukkaita ja energiaa säästäviä ratkaisuja voidaan niitä myös tuottaa. Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää, että hyvät ratkaisut maksavat aina myös rahaa. Toisaalta ympäristöystävällisyys ja edullisuus eivät ole toisiaan sulkevia tekijöitä myöskään rakentamisessa, etenkin jos ajatellaan rakennuksen koko elinkaarta.